HEKON KÄSIPÄIVÄ

– – – BUSTER KEATON ESITTÄÄ, tervetuloa! – – –

Joseph Frank Keaton – jos katse voisi tappaa nauruun. Sarja jää tauolle. Lisää Keatonin neroudesta täällä: https://estreetpunks.fi/2020/10/24/buster-keaton-katsoo/

By Heko. All copyright owners are entitled to their share of all profits.
Total profit so far: -22 euro. Contact: estreetpunks@gmail.com


NOTE: Aku Ankka drawings by Cynthia C. Pineda 2021, Aku Ankka 04/2021,
Sanoma Media Finland. Used out of anger.

31.10.2020. Omistettu Upille ja Möllille.
Tästä se alkaa.

– – – EI PARANNA SAUNDIA – – –

-vain Pikku nikkareille ja Kellarissanysvääjille.

STRATOCASTER=ETIRSOM?

Mostrato-hankkeessa väliviikko. Kuvassa vinkki väsyneille: Hot Rock Cafe! Erikois-Pika-Kahvi – kun ei vaan ehdi jutella baristan kanssa kahvimyllyn jauhimen kiertosuunnan TODELLISESTA vaikutuksesta kahvin makuun. Nautitaan kupista, jossa Mauri Kunnaksen dokumentoima äänitystilanne. Joku lienee just huutanut mikkiin: MMITÄ!?
Ensi viikolla hyppäämme keskeneräisen projektin kyytiin: Mosritesta tulee (ehkä) vino Strato. Mainion myytin mukaan Semie Moseley oli myynyt idean uudenlaisesta sähkökitarastaan rahoittajalle ja matkalla neuvotteluihin ei puuttunut kuin tyylikäs muotoilu. Semie nappasi Fender Stratocasterin, käänsi sen ylösalaisin ja ta-daa, loppu on historiaa! Vai onko? Tästä otamme selvää. Ensimmäisessä kuvassa päällekkäin Mosrite -64 naamallaan ja Strato…ei ihan 100%:n vastaavuus.
Tässä Strato ja aika hyvä aihioksi, Guyatonen ”Mosrite”. Jotain samaa kyllä näissäkin.

Tässä Guyatone oikein päin. Tähän tulee Stratomikitys, kampi ja muuta fenderöintiä. Tavoitteena siis Strato kenossa. Tähän mennessä tapahtunut: hiottu, maalattu, kitattu, hiottu, kitattu, maalattu, hiottu ja huomattu, että aika makee pinta toi ”satiini”, joka tulee hellävaraisella hiekkapaperilla. Väri ja sävy siis ainakin päätetty.
Uskomaton tuuri. Straton pleksi sopii sellaisenaan! Vain yksi ruuvinreikä ei o kohillaan! Nyt enää suurin ongelma: väri.
Lähempi tarkastelu osoitti, että Straton pleksi ei sovi sellaisenaan. Aika venytellä.
Pikku nikkarin suurin ongelma: valinnanvara. Muoto pahasti haussa edelleen.
Tätä pleksiä ostinkin jo. Onneksi ei ole mennyt aikaa noiden kermanväristen juttujen kanssa näpräämiseen. Täytyy pirauttaa Kalevi Fenderille ja kysyä, mikä niiden tarkoitus on.
Hiljaa hyvä tullee. Pleksin muoto sentään varmistui. Vessaremontti vie suurimmat näpertelyhalut. Tällä viikolla olen yrittänyt ymmärtää listoja ja listasijoituksia.

Raaka luonnos ennen viimeistä maalausta, hiontaa ja sen jälkeistä OIKEESTI viimeistä maalausta. Kampi ei ole Mosriten Vibramute eikä Stratocasterinkaan. Sattumoisin Fender Jaguarin kampi sopi justiinsa Guyatonen reikiin. Eli tämä on nyt sitten Mostraguar? Ensi viikolla haisee maali ja lapaan työstyy nimi Fender-fontilla. Ei Mostraguar.

Rotia potikoihin, osa 1.

Ei lähtenyt Hagströmin tehtaalta ihan tämän näköisenä.
The Boss.
Single-keskiö haukansilmille.
”Niin, se ei oo kyl ihan terävä se kuva, mut…” Pennie Smith, valokuvaaja.

ROTIA POTIKOIHIN OSA 1

Kaikki alkaa laadukkaan kitaran hankinnasta. Tyylikkäitä, korkeatasoiseen modaukseen sopivia kitaroita ei olekaan ihan helppoa löytää. Tässä yksi parhaista.

12-kielinen Hagström Viking Deluxe.

Hagström on viisasti hionut potikoiden yläpinnan aivan tasaiseksi. Tässä muutama varoittava esimerkki aivan mahdottomista tekeleistä.

Gibson Les Paul Slash Standard AA, Fender Ritchie Blackmore Tribute Strat, Gretsch G6136T MGC. Vältä näitä!

Näin tein:

1 Printtasin kuvat peilikuvana piirtoheitinkalvolle.

2 Puhdistin potikoiden pinnat Sinolilla.

3 Laitoin todella vähän kirkasta liimaa potikalle toivoen, että väri ei ala irrota kalvosta.

4 Tuskin maltoin odottaa, että pääsin lakkaamaan.

5 Lakkasin.

Little Richard - Keep A Knockin' / Can't Believe You Wanna Leave (1957,  Vinyl) | Discogs

VEDETÄÄN PLEKSIT!

Ibanez. 'Concord', 12-strenget akustisk guitar model 684-12 | Lauritz.com

12-kielinen Ibanez Concord. Hyvä aihio rock’n’roll-kitaralle. Sirkusvärit ja floora-teema hiiteen ja äsennettä tilalle.

Maali oli niiiin tasaista ennen keikkaa.

En osannut tehdä noita mustia upotuksia reunoihin, joten maalasin ne. Nyt tiedän, että se on ylipäänsä mahdollista tehdä itse, mutta aikaa on todella vähän.

Hands-on.

Kukat peitin äkkiä mustalla maalilla. Sitten hankin tyttären ja odotin 4 vuotta. Sormivärit esiin ja ekalla kohilleen. Ei ollut lakkaa just siinä lähettyvillä, joten vedin kontaktimuovin päälle. Ibanezissa on isäni tekemä hihna, tyttären pleksi ja minä siinä välissä. Mikäs on ollessa.

ROTIA POTIKOIHIN OSA 2: ALEA IACTA EST!

Näin Brian Setzerin keikalla. Totesin, että hiusosastolla olemme tilanteessa 1-1, mutta Brianin volume-, tone- ja muu, mikä?potikat peittosivat useimmat omistani. Sillä. Oli. Nopat.

Mosrite oli tehtaalla oliivinvihreä, kotiin tultuaan musta, sitten valkoinen ja viimein mattavalkoinen. Ensimmäiset nopat olivat läpikuultavan punaiset. Pistivät liikaa silmään.
Pieni frozen-tyyppinen kiilto meni läpi.

Arpapeliä osa 1.

Ensimmäiset nopat porasin Mosriteen, niin kuin nuorilla oli tapana, silläterällämikäsattuiolemaan. Koskapa reikä oli tietty väljä, tein nopean, helpon ja paljon käytetyn säädön. Väänsin paljaan potikan haaroja erilleen tarkoitukseen täysin sopimattomalla työkalulla ja sain kuin sainkin toisen puolen poikki. Nyt oli vapausasteita! Liimasin orpoon piikkiin puupalan, pyöritin liikaa kaksipuolista teippiä mod-potikan ympärille ja painoin nopan väen vängällä melkein riittävän syvälle. Huokaisin, vedin nyt yllättävänkin tiukasti istuvan nopan pois ja sain kuin sainkin myös puupalan irti. Liimasin puupalan uudestaan, laitoin kaksipuolista teippiä kierroksen vähemmän ja painoin nopan juuri sopivan syvälle. Toinen ja kolmas menivät nopeammin.

Arpapeliä osa 2.

The Architect. Epiphone The Dot Studio. Tässä vaiheessa olin jo tehnyt sen verran remonttihommia, että kunnon poran lisäksi omistin useita teriä. Kokeilin punaisia akryylinoppia ja pelikaupan 12-tahkoisia pallosia, mutta ihan perus- Afrikan Tähti-tyyli sopi Rikulle parhaiten. Silmäluvut toki kultaa. Kaksipuolisen teipin korvasi Super-Pika-Mega-Sormet-Yhteen-Glue.

The Wild One. Epiphone the Dot Studio. Brando ei huolinut mitään liian hienoa jalkoihinsa. Tämä meni jo kaikin puolin kelvollisesti – sen verran olin kitaralehdistä oppinut, että liimaa voi laittaa joskus myös ihan pikku tipan. Että jos vaikka haluaa vaihtaa nopan, niin ei tarvitse välttämättä murskata vanhaa.

Gretsch-niminen yritys myy laadukkaita noppia. Antavat tuotteilleen kyllä outoja nimiä ja pakkaavat ne turhankin näyttävästi. Kuvan kuutiot mallia Gretsch G6120TFM-BSNV Brian Setzer OS. Tälläinen kahden nopan setti maksaa 3199 euroa. Noppien kuljetusalusta on kyllä joka kerta sääli heittää pois, se taitaa olla ihan puuta.

LITTLE RICHARD JA MARLON BRANDO TARTTUVAT KITARAAN

Epiphone The Dot Studio. Ihan kiva väri, musta, kun ostin.

Kaverini Tomi oli sekaantunut bisnesmielesssä saksalaiseen (?) DesignSkins-yritykseen, joka tekee kaikenkokoisia joustavia tarroja. ”Ai kaikenkokoisia? Niin kuin esimerkiksi kitaran?” ”Totta kai!” ”No mutta onko ne OIKEESTI joustavia? Kitarat voi olla aika lenkoja”. ”Niillä pinnoitetaan jo kahvinkeittimiäkin!” ”Idea myyty!” Kävi ilmi, että jousto riitti melkein täydellisesti.

Vähällä pääsin, kun tämä oli ainoa kohta, jossa tarvittiin Jack Viiltäjää.

Meilasin kuvan ja sain tarran parin viikon päästä. Leikkasin saksilla ja mattoveitsellä, sovitin, leikkasin kynsisaksilla, sovitin, leikkasin, sovitin ja päätin seuraavalla kerralla tarroittaa Telecasterin. Sitten oli aika kiinnittää. Meni yllättävän hyvin paikalleen. Pari tasoitusta veitsellä, yksi tasoitusviilto ja ei kun itseensä sangen tyytyväisenä lakkaamaan. Vaikeudet alkoivat. Koko tarra alkoi kupruilla. Onneksi tein tämän työpaikalla ja Kaikkien Käsityötaitojen Mestari Mio tuli hätiin. Pakotimme tarran suoraan ja totesimme, että ei koskaan enää.

Seuraavaksi tein DesignSkins-tarralla tämän:

Epiphone The Dot Studio. Ruskeana lähti tehtaalta.
Oli helpompaa.