”Rock’n’roll kuolee jälleen -29.3.2021”

”Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja.”

-Rock’n’roll

John Lennon, Rubettes, Lenny Kravitz, Vesala ja varsinkin Gene Simmons ovat kaikki levittäneet valeuutista rock’n’rollin kuolemasta. 

Kutsuimme sinkulle vierailijoiksi rokkareita, jotka eivät usko ihan kaikkiin huhuihin. Kaikki kutsutut olivat heti täysillä mukana, koronahidasteista huolimatta.

E Street Punks: ”Rock’n’roll kuolee jälleen!”, erikoisvieraina: Jussi Raittinen, Jussi Sydänmäki ja Anu Ruotsalainen.

Biisin teki Heko ja tyylilaji on ”Ramones meets Rolling Stones”. 

Laulu: Juhana Pohjanpalo, Jussi Raittinen, Jussi Sydänmäki, Anu Ruotsalainen

Taustalaulu: Elina Laurén, Heko

Soitot: E Street Punks, Stefan Backman

Säv, san: Heko

Sov: E Street Punks

Äänitys, masterointi: Tom Tamlander

The Man näyttää kuinka. Kuva: Tapsa Kojo
Ellu ja Jussi puhaltavat. Kuva: Lauri Veijalainen

Aku Ankan hockey-kriittisyys

Kevin Lankinen Aku Ankan varustekäsityksen mukaan. Vallankumous?

”Buster Keaton esittää” (https://estreetpunks.fi/sarjiksii-ja-detskui/) paneutuu yhteen kulttuurimme vaietuista kipupisteistä: Aku Ankan piirtäjät eivät pidä rock’n’rollia ja jääkiekkoa kovinkaan kiinnostavina. Vuodesta toiseen on ok piirtää välineitä tyyliin ”näin nämä asiat koetaan”. Tupun, Hupun ja Lupun bändi KOLMOS3T on vielä jotenkin uskottava (kokoonpano:kaksi basistia ja rummut. Ei vahinko, eihän?), mutta jääkiekon vaihtoehtoinen todellisuus on jo karannut räpylästä.

Jaakko Seppälä mainio käsikirjoitus ”Rakkaudesta peliin” Aku Ankan numerossa 04/2021 osoittaa, että piirtäjä Cynthia C. Pineda ei pääse internettiin eikä hänellä ole televisiossaan urheilukanavia. Olisipa kiva tietää, miten tämä erinomaisen ironisesti nimetty jakso päätyi painoon? Kai joku muu teki luonnokset? Parhaan käsityksensä mukaan? Ja Cynthia viimeisteli vaan? Ja kiirekin taas oli? Ja Walt Disney Suberwisor Editing Chief löi leimansa?

Single äänitetty

Rock’n’ roll kuolee jälleen. Siinäpä singlelle nimi! Pienen tuumailun jälkeen päädyimme kyllä rajunnokseen: ”Rock’n’roll kuolee jälleen!” on äänitetty ja odottaa miksausta. Vierailevat vokalistit ovat uran aloitusjärjestyksessä: Jussi Raittinen, Jussi Sydänmäki ja Anu Ruotsalainen.

Rock’n’roll kuolee jälleen!

Olen 65-vuotias mies, nainen tai joku muu. Synnyin lokakuussa 1955 syvällä alhaalla Louisianassa. Räyhään ja pauhaan treenikämpillä, soittoruokaloissa ja studioissa. Välillä touhuan kaiken maailman areenoilla ja stadioneillakin, mutta noissa kinkereissä on vähän liikaa porukkaa, joka tulee katsomaan spektaakkelia eikä minua.

Tässä Kelaa-korttini.

Minua nuoremmat toimijat ovat kautta aikojen levittäneet huhua, jonka mukaan Iso R olisi kuollut. Heillä on ehkä hiukan korkea käsitys omasta havainnointikyvystään tai poikkeuksellinen kyky katsoa muualle, kun koko lailla paljon ravistelua on menossa. Voihan syynä olla sekin, että on huisin jännää käyttää Isoja Sanoja, kuten ROCK, ROLL ja KUOLLUT.

Teen tässä nyt selväksi, että en ole kuollut, vaan sytyttelen tässä juuri pianoani tuleen ja käyn sen jälkeen ostamassa neljä piukkaa nahkatakkia. Huomenna osallistun Idolsiin tai Voiceen ja vedän kaikkia turpaan! Höyhenellä.

Buster Keaton katsoo

Buster juoksee, Buster kaatuu, Buster nousee, talo kaatuu. Buster kohauttaa olkiaan niin vähän kuin on ylipäänsä mahdollista ja jatkaa matkaa. Mykät komediat ovat todella kovaäänisiä – autot törmäilevät, poliisipillit soivat  ja jotain arvokasta tavaraa hajoaa ihan kohta. ”Ruutia, räminää ja rakkautta”, ”Kovaa kyytiä ja kaunokaisia”, siinäpä svengaavia nimiä elokuville.

Keatonin jokamieshahmo suhtautuu kaikkeen kaaokseen ympärillään stoalaisen tyynesti. Hän katsoo niin kuin vauvat, vanhukset ja koiranpennut katsovat; ”Tällä kertaa meni näin.” Keatonin tyyneydessä ei ole tippaakaan yritystä näyttää coolilta. Hän vain katsoo ja me kyllä tiedämme miltä tuntuu. 

Joseph Frank Keaton (1895-1966) päätyi pitämään naamansa peruslukemilla perehdyttyään stoalaiseen tyyneyteen, no-teatteriin ja zen-buddhismiin. Hän pohti ankarasti ihmisen eksistentiaalista yksinäisyyttä ja voimattomuutta Kohtalon edessä. Ei vaiskaan – harva kolmevuotias ehtii tuollaisia miettiä. Buster kaatuili vanhempiensa vaudeville-esityksissä ja vanhemmat huomasivat, että juniori irrottaa parhaat naurut passikuvakatseella. Käytännöllinen valinta, joka toimi koko uran ajan.

Jotkut tuottajat hämääntyivät Keatonin ”vakavuudesta” ja ajattelivat, että noin komea mies voisi yhtä hyvin esittää draamaakin. Ei mennyt hyvin. ”I gotta do some sad scenes. Why, I never tried to make anybody cry in my life! And I go ´round all the time dolled up in kippie clothes – wear everything but the corset…can’t stub my toe in this picture nor anything! Just imagine having to play-act all the time without ever getting hit with anything!”

Jos ”vanhojen” ja ”vanhanaikaisten” ”mykkä”elokuvien katsominen tuntuu ylivoimaisen työläältä, tässä oiva vihje: katso. 

Kiva henkilö saa paikan

yhtyeessä E Street Punks. Soitamme punk’n’soul’n’rock’n’rollia aikuisille. Edellytämme huumorin- ja Springsteenintajua. Pianon ja Hammond B3:n soittotaito katsotaan eduksi. Tarjoamme pienen talon edut ja mahdollisuuden elää rock’n’roll elämää 24 tuntia vuodessa. Toimimme pääkaupunkiseudulla.

Yhteys: heko@heureka.fi tai 0409015267/Heko

Tässä pianissimoesimerkkejä.

Single julkaistu ja seuraava

äänittyy. ”Heitä hyvästit Tavastialle” on kaikkialla paitsi levykaupan laarissa ja listoilla. Vanhanaikaiset soinnut ja notkeasti soljuva suomen kieli luovat kokonaisuuden, jota kuvannevat osuvimmin ilmaisut ”springstiinahtava” ja ”taas tätä”. Lisää ”sitä” tehdään lauantaina, kun äänitykset jatkuvat. Sen verran biisistä, että siinä on kolme kovan luokan vierailijaa ja sen nimessä on ”Rock’n’roll”. Vanhanaikaiset soinnut ja soljuva suomen kieli luovat kokonaisuuden, jota kuvannevat osuvimmin ilmaukset ”ramoniaaninen”, ”hiukan nyyjookdollsahtava” sekä ”taas tätä”.

Videoideoita ja sattumia

Heitä hyvästit Tavastialle oli pari vuotta sitten käännös Billy Joelin biisistä ”Say Goodbye to Hollywood”. Ylivoimaisen version teki Ronnie Spector & E Street Band (https://www.youtube.com/watch?v=yascVLup7FI) vuonna 1977.

Käännös lähtikin lapasesta ja tarina alkoi ihan itse kertoa itseään. Hollywoodista tuli Tavastia helposti, mutta yht’äkkiä olinkin kertomassa omaa kitaristinelämäntarinaani. Sitten tarvittiinkin vain pari uutta sointua.

Keväällä päätettiin kuvata video tyhjällä Tavastialla, niin että ”projisoidaan jotain sinne seiniin ja lattiaan”. Kesällä kun kyselin mahdollisia kuvauspäiviä, sain Tavastian johdolta vastauksen, ”voitte tulla esim. milloin vaan.” Korona.

Elokuussa piti keksiä mitä projisoidaan. Soitin Kuivalaisen Antille ja kyselin Tavastia-dokumentin julkaisusta ja mahdollisesta videomme yhdistämises-tä siihen. Antti kertoi, että eipä ole 2020 paljoa kuvattu ja ettei dokkari valmistu synttäreihin mennessä. Korona.

Antti kyseli ideastamme ja ehdotti projisointia kankaaseen -hyvä ehdotus olikin. Sitten tuli puheeksi se projisointi…olin ajatellut pyytää Antilta hyvää kuvaa, mutta eipä ollut mitä pyytää. Antti yhdisti minut Jari Flinckiin, jolla onkin vain noin miljoona keikkakuvaa. Ja naps, siinähän se sitten onkin.

Tykki keskilattialle, kangas alas ja bändiä kuvataan vain takaa. Laitoimme kaksi kameraa tolpannokkaan ja yhden Laurin käteen. Vedimme biisin kymmenen kertaa läpi ja lähdimme kahville.

Rahaa meni tuollainen hollywoodilainen 52000 senttiä.