1. Et voi voittaa 2. Et voi päästä tasoihin 3. Et voi luovuttaa.

On ollut vilkasta.

Vuonna 1985 vilkas bänditoiminta ei sisältänyt videoiden ja radio-ohjelman tekoa, live-netti-TV:lähetyksiä eikä FB-päivityksiä. Ainoa, mitä päiviteltiin, oli menestyvien bändien huonous.

Neuvostoliiton (!) vedellessä viimeisiään, bändit lähinnä treenasivat, keikkailivat ja levyttivät.

Nyt on aika keskittyä levyttämiseen. 30 biisistä valitaan 18, joista tehdään demot ja levylle asti päässee 10-12. Toki ennen demotusta puristamme kaikista biiseistä löysät pois. Mutta ennen kuin voi puristaa löysiä pois, täytyy tietty soittaa ja laulaa paremmin. Ja sitähän voi treenata!

cdesp

Tammikuun keikat ovat siis viimeiset pitkään aikaan.

Näinkin tehdään biisi: otsikko eli ”Ginsbergin teoreema” on laadukas parodia termodynamiikan pääsäännöistä. Runoilija Allen Ginsberg julkaisi sen vuonna 1975. Mutta kas, Charlie Smalls sävelsi nuo sanat jo vuonna 1974 musikaaliin The Wiz. Silloin ne kertoivat mustien mahdollisuuksista Yhdysvalloissa. Luulin pitkään, että ne kertovat ihan vaan elämästä, kaiken merkityksestä ja varsinkin sen etsimisestä. Sitten harhaluulin, että kyseessä on tieteellisen tutkimuksen motto. Vihdoin ja viime viikolla tajusin, että tämä luettelohan kertoo rock’n’rollista – ikinä ei oo hyvä, mutta on pakko vatkaa!

Tuossahan sitä jo onkin niin paljon kerroksia, että siitä voisi tehdä biisin. Sen nimeksi tuli Et voi luovuttaa.

TAVASTIA-KLUBI 14.9. KLO 19.53.17

The Duke

Roy Orbison: In the Real World

King Curtis: Memphis Stew

E Street Punks

 

Billy Joel julkaisi biisin ” Say Goodbye to Hollywood” vuonna 1976, Ronnie Spector & the E Street Band levytti parhaan version vuotta myöhemmin. ”Bobby’s driving through the city tonight in a hot new rent-a-car…”. Jokainen pysähdys liikennevaloissa on elämää suurempi, Little Stevenin tuottama äänivalli kaatuu uljaasti päälle ja Ronnie Spectorin ääni on Ronnie Spectorin ääni – tietenkään siitä ei tullut hittiä.

Halusin suomentaa tämän unohdetun järkäleen. Pääsin kertosäkeeseen ”Heitä hyvästit Tavastialle jotain jotain…” kun huomasin, että ei mene rytmisesti ihan oikein, mutta ajatushan on mahtava! Ensin yritin tietysti keksiä amerikankokoisen tarinan laulajasta joka/bändistä jonka laulaja/heistä kahdesta jotka yö erotti…”Helsinki – savun ja sumun kaupunki…” Tultuani järkiini päätinkin kirjoittaa dokumentin omasta elämästäni.

ESPtuikebwrajaus

1) Nuorten ihmisten bändit eivät yleensä pääse Tavastialle. (Eri mälsää!)

2) Joidenkin nuorten ihmisten bändit pääsevät Tavastialle. (Ja se on meille ihan oikein!)

3) Joidenkin entisten nuorten bändit eivät yleensä pääse Tavastialle. (Niinpä.)

Ja valmis! Näinkin mutkikkaita polkuja pitkin syntyy keikan avausbiisejä.

Olen unelmoinut pääsystä Tavastialle aika kauan – yksin sinne ei kyllä kannata minkään bändin yrittää. E Street Punks on tarvinnut matkaseuraksi Riikan, Juhan, Lauran, Mekun, Ainon, Marjan ja monta muuta. 40 minuuttia Urho Kekkosen kadulla on hyvä alku.

Roy Orbison ja King Curtis.

VAIHTEEKSI HYVÄÄ

The Duke

Kylläpäs on tullut marmatettua. Vaihteeksi marmeladia.

1. Nice Guys:

Russel Crowen ja Ryan Goslingin ilmeet hississä, matkalla sittenkin ala-aulaan. Hiukan kovempi kaveri pisti hulinaksi sankareiden saapuessa, joten ” ei jäädä tänne”. Ilmeet ja olemus Hollywoodissa harvinaista Kaurismäki-tasoa.

2. Nick Lowe:

”That untouched take-away

I brought home the other day

Has quite a lot say…”

-Lately I’ve let things slide, The Convincer.

Vakuuttaja.

Samasta aiheesta levyllä on toinenkin hyvä biisi: ”I’m a mess.” Näitä pitää kuunnella.

3. Remu Little Richardista:

”Pikku- Riku kun pamahti baanalle, niin sehän SÖI sen pianon saatana.”

4. Tommi T, Tampere:

osallistui Facebook-live-treeneihimme, kuuli biisin Ainoa ja meni laittamaan pojan nukkumaan. 🙂

5. Antti Tuomainen: Mies, joka kuoli.

6. Cracked.com:

America’s Only Humor Site.

 

 

 

 

Totta

The Duke

Matti Johannes Koivu pohti taannoin Hesarissa, josko jossain Suomessa oikeasti olisi se yökerho, jossa kaikkien ”bailataan!”-biisien tekstit oikeasti käyvät toteen. Matti on nähnyt myös huttutekstien ytimeen: ne tuntuvat kertovat rakkaudesta kielellä, joka ei enää liity kenenkään todelliseen elämään.

Rakkaudesta on helppo kirjoittaa laulu. Tästä lähtee, pohtimatta: ”Tuskan, jonka sulta sain, pois pyyhkiä voi aika. Kaukaa kauan onneani hain, vaan riittänyt ei taika.” Ja läpi menee pienellä muutoksellakin: ”Tuskan, jonka sulta hain, pois pyyhkiä voi taika. Kaukaa kauan onnea sain, vaan riittänyt ei aika.” Ammattimiehet polkaisee tähän kivan kompin ja kuuntelee Radio PRC:stä, mikä saundi oli muodissa vartti sitten.

Soitinnuksessa ja soundeissa muodit tulevat ja menevät; milloin on kitaran kulta-aika, milloin halutaan muovisempaa saundia. Tämä on tervetullutta aaltoliikettä. Musiikin julkaisussa tuntuukin soittajien puolella olevan vielä pientä rajaa: ihan mitä tahansa pimputusta ja rämpytystä ei kehdata laittaa kuuluville.

Rummuilla tai koneilla, säröä tai ei, sanat ovat ja pysyvät. Suomessa on laulettava enim-mäkseen suomeksi ja kutakuinkin kieliopin sääntöjen mukaan. Rakkaudesta kertovissa teksteissä tuntuu rima yhä olevan matkalla maan keskipisteeseen – kunhan nyt jotakin riimitellään. Kielioppivirheet-kuka kiinnostaa! Epäselvät ajatukset –mikä vikaa on se, että kosketuksen loimi kutoo viitan harteilleen!

sarjis3

1.Tästä ei biisiä tule. (2.Tuomari Nurmio: Förasin sulle teleskoopin ja timmin fikkarin.)  3.TÄSSÄHÄN on biisin aihe!                

 

Sanoittaja, kysy itseltäsi välillä: yritänkö tehdä vaikutuksen johonkuhun muuhun kuin itseeni? Yritänkö löytää jotain, josta mahdollisimman moni tykkää? Jos näin on, miksi en ole mainosalalla? Kirjoita huviksesi yksi tosi lause. Yritä tosissasi tehdä jotain Dave Lindholmin tai Tuomari Nurmion tasoista. Ei sen tarvitse dokumentti olla, mutta laula niin totta kuin osaat. Jos teet muille, kysy edes kerran hittiautomaatiltasi, mitä sille kuuluu. Mitä se pelkää? Tee laulu siitä. Äläkä missään nimessä tarjoa Paula Koivuniemelle enää yhtään biisiä, jossa ”bailataan”.

springsteenHelsinki

Tämä mies tekee levylle 50 biisiä ja julkaisee ”ne 12, joita voin sietää.”

     —

Tämän piti jatkua vielä vaikka kuinka, mutta loppu tulikin aamulla, postilaatikosta, yhtäccii:

HS 22.3., Jarkko Jokelainen aiheesta Popeda 40 v.: ”Vexi Salmi on kirjoittanut Mustajärven suuhun rakkauslaulun viinalle: Kun avaan korkin, kuuluu hellä narahdus, kuin täyttymyksen saaneen naisen parahdus.

Veikko ja Pauli, se on ohi nyt.

Voi sen näinkin tulkita

The Duke:

On olemassa ihmisiä, jotka kuuntelevat musiikkia. Jotkut meistä tanssivat keittiössä, lumoutuvat melodian kauneudesta ja haukkovat henkeään kun harmoniat oikein osuvat kohdilleen. Jotkut kuuntelijat ovat kiinnostuneita jopa laulujen sanoista. Muut sitten kuulostelevat kivaa musaa. Siis kaikkea hyvää, ei mitään huonoa. Sellasta mukavaa, hyvin tehtyä, missä on kiva rytmi.

Kuuntelija päättää, mistä laulu kertoo. Tarina voi olla sama kuin tekijän päässä. Tämä ei ole tietenkään mitenkään välttämätöntä. Kerron tässä muutamista teksteistämme, koska voihan sen näinkin tulkita.

AINOA

Kun suru iski, tuntui siltä, että olen ainoa, jolle on käynyt näin. Järki sanoi, että en varmasti ole. Viis järjestä, siltä TUNTUU. V.A. Koskenniemi sanoi jo 1918: ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”. Roy Orbisonin ”Only One” (CD: Mystery Girl) on hyvä laulu aiheesta.
Suomensin sen ja ajattelin tarjota Agentsille. Jotenkin en muistanut – ja sittenhän se Kääriäinen vaihtoikin maisemaa. Palasin tekstin pariin myöhemmin ja aloin säveltää. Yritin tehdä edes sävellyksellä eroa Orbisonin biisin, mutta sehän nyt ei tietenkään onnistunut.

Teksti luettelee tilanteita, joihin surun runtelema ihminen tahtomattaankin joutuu. Vähän pihalla, haluaisi olla muualla –missä muka? Tähän ei tullut kertosäettä, koska sanat loppuivat.
Pistettiin soolo. Se oli hyvä ajatus. Sovittiin heti kättelyssä, että ei sovita kauanko soolo kestää.
Se loppuu niin kuin itku loppuu.

dukedown

Eli aika usein näin.

HÄMEENTIE

Kaupungilla liikkuu ihmisiä, joita olen rakastanut. Kun heihin törmää, tulee mieleen, että pitäisi jotenkin, jotain…öö…siis hei moi? Vaikea olla niin kuin ei tuntisi (siihenkin on kyllä joskus syytä, ainakin toisella), vaikea sanoa mitään järkevää. Viihdeteollisuus opettaa käyttäytymään hassun kömpelösti, koska amerikkalaiset nyt eivät vaan voi kävellä ohi ja nyökätä.

Teksti alkoi iskevästä sanasta. Sävellys vaati toistettavan rivinlopun. Rallattelin menemään: ”What-I-do?”, ”Rakkau-des-ta”, ”Böbon Striit”, ”Eteen-PÄIN!” Näitä tuli liukuhihnalta, mutta mikään ei vaan sytyttänyt. Ammattitekstittäjät ratkaisevat tämän ongelman tekemällä vaan. Me muut laitamme asian lepäämään ja luotamme siihen, että kyllä se sieltä tulee, kun ei tee mitään. Näin kävi.

”7:15 jälleen mua vie, HÄMEENTIE”. Siinähän se on. Kokeilin muitakin kulkuväyliä, mutta useimmiten ensimmäinen on paras. Jostain kumman syystä yritin taas väen vängällä saada riimejä joka väliin. Tähän vaivaan helpottaa Dave Lindholmin kuuntelu. Ja sittenhän se tarina kirjoittikin itsensä. Sankarimme joutuu töiden takia sahaamaan edestakaisin niillä kulmilla, missä kaikki tapahtui.

OLISITPA TÄÄLLÄ

Vaikka kuinka vastustankin jossittelua, haikailua ja konditionaalin käyttöä, tätä ajatusta on vaikea väistellä.
Kaikki vanhemmat eivät ehdi isovanhemmiksi. Tässä se on rytmisyistä vuodesta kiinni. Oikeasti väliä oli vuosi ja 7 kuukautta. Ja vuosi ja 6 kuukautta. Molempien kirjoittaminen tähän olisi ollut jo liikaa.

TÄÄ ON KAIKKI TÄSSÄ

Nykyisen tutkitun tiedon mukaan näin on. Jos ei sitä kestä, niin paras juosta kännissä kirkkoon. Magneettiranneke viuhuen.

Kosketuksen tyhjä loimi

The Duke

[target:]
>KOSKETUKSEN TYHJÄ LOIMI KUTOO VIITAN HARTEILLEEN<
[method: full verbal autopsy]

1. Lingvistis-poeettinen analyysi merkitysyksiköittäin

1.1. KOSKETUKSEN TYHJÄ LOIMI

1.1.1 Vertauskuva: Fyysinen lähestyminen, joka ei tunnu miltään. Tässä yritys korostaa loimen=kosketuksen ankeutta poeettisesti (”TYHJÄ”) kariutuu siihen tosiseikkaan, että loimi poikkeuksetta ON tyhjä käyttötilanteeseen saakka. Vrt ”hiuskampa”, ”sisähalli”. Vastakohta-analyysin mukainen ”kosketuksen täysi loimi” johtaa kyllä sangen antoisille poluille; onhan loimen yleisin sisältö hevonen.
1.1.2. ”Kosketuksen loimea” ei ole koristeltu lainkaan. Tämäkin yritys korostaa tilanteen haljuutta hajoaa siihen tunnettuun tosiseikkaan, että loimi on karun funktionaalinen kangas (kts 1.1.3.)
1.1.3. Loimi on yleisimmin hevosen suojavaate, jonka tärkein päämäärä on lämmittäminen, ei niinkään esteettinen omaleimaisuus. Kieliopin mukainen ja realistinen tulkinta on, että kyseessä on Kosketus-niminen hevonen, jonka loimea ei ole sen kummemmin koristeltu.
1.1.4. Realismiin nojaa myös tulkinta, jossa kyseessä oleva loimi on tyhjä, koska Kosketus-niminen hevonen ei ole paikalla. Konkreettinen tulkinta voi näin samaan aikaan olla myös sangen lyyrinen ja emotionaalinen (vrt . kappaleen ”Vanha riimu” avainrivi: ”Polle poissa on”).
1.1.5. Hiukan haastava on tulokulma, jossa loimi viittaakin kudottaessa kankaan pituussuunnassa kulkevien lankojen järjestelmään…Lyriikan laatija pyrkisi näin ollen hakemaan erittäin omaperäistä ilmaisua. Mikäli loimi on tyhjä, jää jäljelle kangas, jossa on vain kuteita, ts. rivi lankoja, jotka on aseteltu 90 asteen kulmaan tähän olemattomaan loimeen nähden. Tämän tulkinnan käyttökelpoisuuden kertoo aika.

1.2. KUTOO VIITAN HARTEILLEEN

1.2.1. Viitta on folk- ja poploren keskeistä vaatetusainesta. Tunnettuja viitan käyttäjiä ovat noidat, taikurit ja supersankarit. ”Tuskan viitta hartioilla” on tunnetuimpia suomalaisen tunnerekisterin ilmaisuja. Yllättävää kyllä, tässä ilmaisu on tukevasti kotiteollis-realistista, vaikka aineksia syvyyteen onkin tarjolla.
1.2.2. Viitta tarkoittaa kulkureitin varrella olevaa suuntaopastetta. Nykyään ne valmistetaan pääosin säänkestävästä metallista. Kutomalla tehty opastin, joka asetetaan olkapäille, ohjaa vahvasti ajattelemaan surrealismin kuvastoa. Voisi kuvitella supersankarin hyvinkin pystyvän moiseen toimeen.
1.2.3 Urbaanimpi tulkinta avaa kokonaan uuden tapahtumahorisontin. Tekstin laatija käyttää rohkeasti englannin kielen sanaa ”heart”, sydän, sen onomatopoeettisessa muodossa[hɑɹt]. Näin aukeaa uusi kuva: on useita sydämiä, joille kudotaan yksi yhteinen viitta!

2. Kokonaisuuden mahdolliset merkitykset ristiintaulukoiden

KOSKETUKSEN TYHJÄ LOIMI KUTOO VIITAN HARTEILLEEN=
2.1. Ei-tuntuva fyysinen lähestyminen tekee itselleen viitan vaatteeksi.
2.2. Ei-tuntuva fyysinen lähestyminen tekee itselleen suuntaopasteen erittäin haastavalla tekniikalla
2.3. Ei-tuntuva fyysinen lähestyminen tekee omistamilleen sydämille yhteisen viitan.
2.3. Ei-tuntuva fyysinen lähestyminen tekee omistamilleen sydämille yhteisen suuntaopasteen teknisistä haasteista piittaamatta.
2.4./2.5.Tunnetun hevosen käytössä oleva suojakangas tekee itselleen viitan/suuntaopasteen.
2.6./2.7. Tunnetun hevosen käytössä oleva suojakangas tekee omistamilleen sydämille yhteisen viitan/suuntaopasteen.
2.8./2.9. Tunnetun hevosen käytössä ollut suojakangas tekee itselleen viitan/suuntaopasteen.
2.10. Tunnetun hevosen käytössä ollut suojakangas tekee omistamilleen sydämille yhteisen viitan/suuntaopasteen.
2.11./2.12. Kuteet tekevät itselleen viitan/suuntaopasteen.
2.13./2.14. Kuteet tekevät omistamilleen sydämille yhteisen viitan/suuntaopasteen.

3. Antoisimmat merkitykset

Selkeästi muita korkeammalle nousevat 2.3., 2.4. ja 2.8.. Seuraavat tulkinnat ottavat hiukan vapauksia ilmaisun leveydessä.
2.3. Kosketus, joka ei tunnu miltään, pitää hallussaan useita sydämiä. Nyt tämä aikamme ilmiö kutoo näille väräjäville ihmisyyden vertauskuville yhteisen viitan!
2.3. Useat sydämet kuuluvat Tuntumattomalle Kosketukselle. Zap-Zipety-Zap! Hän kutoo valoa nopeammin tienviitan! Pako voittoon!
2.8. Polle poissa on…ja loimi yksinäinen. Viitan lohduksens’ kutoo tuo.

4. Huomioita

Lyriikan laatija ja vokalisti eivät a) osaa suomea b) välitä.
Äänittäjä, miksaaja ja levy-yhtiön hemmot eivät a) kuuntele b) tajua c) välitä.

Anna Eriksson: Anno Domini, 2. säk

Nuoruuden vangit

The Duke

”Uho, tuho ja nöyrä paluu” -Jarkko Jokelainen kertaa Sueden tarinaa, Otto Talvio arvioi uuden Night Thoughts-levyn.”Suede kasvoi aikuiseksi” **** (HS 20.1.2016)

Suede pamautti 90-luvulla mahtavia ”hymnejä yön pimeydessä säteileville nuorille” (hyvä Jarkko!), kadotti punaisen langan, lopetti 2003 ja palasi 2010. Ja nyt he näyttäisivät olevan aikuisia. Mahtavaa!

Brett Anderson, 48, laulaa nyt jälkikasvustaan ja vanhemmuuden peloista. Mistäs sitten? ”Minun on turha yrittää teeskennellä, että olisin parikymppinen”. Yllättävän moni musikantti yrittää. Hiusraja karkaa, kohta karkailee vähän muutakin, ylä-äänet ei oikein irtoa ja pakkoko se oli näin monta säkeistöä kirjoittaa…Popin puolella mahtaa olla työlästä keksiä Madonnalle ja Kylielle mielenkiintoista laulettavaa ja ei-ihan-säälittävää ketkuteltavaa. Rokkareista monet pärjäävät 70-vuotiainakin. (Mötley Crue! Keski-ikä näyttäisi olevan 85 ja hyvin vetää äijät viimeisiään!) Mutta jos ei halua viettää harmaita vuosiaan ihan nostalgiajukeboxina, niin mistäs sitä laulaisi? Let’s spend the life together? C’mon baby, light my fire-place?

Otto: ”Keski-ikäiset huolet: lasten turvallisuus, ikääntyvät vanhemmat, riittämättömyys puolisona. Jos näin arkinen lähtökohta sanoituksille tuntuu lattealta verrattuna huumeita ja seksiä tihkuvaan menneisyyteen…”

Mikäpä ei ensivilkaisulla tuntuisi latteammalta kuin rikollisen toiminnan ylläpito, sekavuus-tilat ja seksi juovuksissa! Sepä vasta elämää! Mutta sitten: kello lyö. Kaikki. Meidän aikuisten mielestä happikaapin vieressä valvominen, omaishoitajana toimiminen ja kantoliinan sovittaminen arkun vierellä ei ole latteaa. Milloin tahansa voi joutua lähtemään 100 lasissa, ilman karttaa, silmät kosteina. Miten tässä vielä ehtisi kankkusessa puhisemaan?

Mat Osman, basso: ”Meille kerrottiin, että kappaleiden on nykyään napattava mukaansa ensimmäisten 15 sekunnin aikana, koska sen jälkeen ihmiset klikkaavat Youtube-videon pois päältä”. HYVÄ, ETTÄ KLIKKAAVAT. Kuka haluaa pikaruokafaneja, jos musiikki on slow food, deep-fried, sanat raw ja well-done? Sonylta saa (aivan varmasti saa) kuulokkeet, joilla voi kuunnella kahta biisiä yhtä aikaa! Warnerin Fastlane-sovellus näyttää Youtube-videot jopa nelinkertaisella nopeudella äänenlaadun LAINKAAN kärsimättä! Chorus Finder (©Philips™) etsii kertsin ja leikkaa tylsät kohdat pois. Ei kun se olikin radio… Hauska kuulla, että Suede ei kuunnellut, mitä heille kerrottiin.

Otto: ”Anderson osoittautuu uskottavammaksi laulaessaan rehellisesti omista tunteistaan kuin jahdatessaan suedemaista mielikuvamaailmaa.” Tämä aikuistuminen ei onnistunut Jon Bon Jovilta. Jomppa on jäänyt pysyvästi Bonjovilandiaan, pelkää koko ajan että yleisö pelkää muutosta ja tekee vielä yhden biisin pohjalta: baby-together-juostaan jonnekin-forever! Onneksi kaikkia ei haittaa, että kuulijoita on vähemmän, jos he kuuntelevat enemmän.

Pojat on poikia, miehet ei ole. Jossain siellä lomautusten ja korvatulehdusten välissä ON rock’n’rollia.

HUONOT SANAT

The Duke:

Kohtaus 1

Arska. Yksin baaritiskillä. Juo.

Puhuu puhelimeen:

Ehkaä mäen kohdllu sua ihan niin hyvn kuis pitnny…

Ehken halanannu sua kun olit yksinäinneh…

Wayne Carson, Johnny Christopher ja Mark James – hyvää työtä, hei! Yli 300 versiota levytetty jo! USA:n tai Iso-Britannian Top 20-listalla ainakin 1972 (Elvis Presley), 1979 (John Wesley Ryles), 1982 (Willie Nelson), 1987 (Pet Shop Boys). Yksi countryn todellisista ikivihreistä siis!

Kappaleen kertoja pohdiskelee säkeistöissä, josko hän ei olekaan kohdellut tulevaa exäänsä mallikelpoisesti. Heti kättelyssä mietityttää se, että en ehkä kohdellut sinua niin hyvin kuin olisi pitänyt. (Yksi oikein!) Sitten on kyseenalaista, josko rakastin sinua niin usein kuin olisin voinut. (Et kyllä.) Ja ikinä ei vaan ollut aikaa sanoa ja tehdä niitä pieniä asioita. (Kolmen putki jo!) Mut hei…

Toinen säkeistö: lisää viiltävää rehellisyyttä. Kenties en ollutkaan halaamassa sinua, kun olit yksinäinen. (Kenties? Olitko vai etkö ollut, hra Schrödinger?) Ja vissiinhäntä nii unohin kertoa, että tykkään susta niin että halakeen? ( Jatka vaan, kaikki osuu tänään!) Ja ööö… krhm…jos sulla on (ehkä) sellanen olo, että oot (jotenkin) sijalla 2 mun elämässä (2? Vautsivau, Loverboy – sehän on melkein 1!), niin…sori. Olin sokea. Mut hei, hei hei hei, KUUNTELE…

Ja sitten: B-osan yllätyskäänne! Verbaalinen pommi! Sen sijaan että vielä kerran kertoisi omista (ehkä) huonoista puolistaan, sankarimme ottaa komennon! Sano, sano ettei sun ihana rakkautesi ole kuollut (ja miksi olisikaan!)! Anna, anna vielä yksi mahdollisuus! Plii-de!

Ja joka väliin hrat Carson, Christopher ja James laittoivat tuon iki-ihanan, unohtumattoman ja niin koskettavan klassikkorivin.

Kohtaus 4

Arska: …OLIT AINA MIELESSÄ.

Helena: Aha. (Sulkee puhelimen, vaihtaa numeron, muuttaa toiseen kaupunkiin.)

Kappaleen nimi ja koukkurivi muuttuvat helposti totuudeksi: vaihdetaan sanan ALWAYS neljän viimeisen kirjaimen tilalle kirjaimet MOST.

Illan pitkä elokuva 3 minuutissa

The Duke:

Charles Westoverista tulisi tähti. Hän osasi säveltää, sanoittaa, sovittaa, laulaa ja soittaa. Puuttui vain yksi häikäisevä biisi ja tähdelle sopiva nimi. The Moonlight Ramblersin kitaristina – ei mihinkään, The Big Little Show Bandin laulajana nimellä Charlie Johnson – ei vieläkään mihinkään. Mutta heti kun muokkaa etunimen Cadillac Coupe de Villestä ja ottaa sukunimen tutulta painijalta, niin alkaa tapahtua. Del Shannon nyt vaan KUULOSTAA oikealta. Rolssi Ukkola! Rellu Grön!

The Big Little Show Bandin Max Crook oli jo vuonna 1959 aitoon Pelle Peloton-henkeen rakentanut Musitron-nimisen analogisen syntetisaattorin. Alkuvuodesta 1961 puoli maailmaa kutsui sitä varmaankin nimellä ”se oudonkuuloinen urku”, kun ”Runaway” (Shannon-Crook) pamahti listojen kärkeen ja rock’n’rollin peruspilariksi.

Del Shannon! Runaway! Little Town Flirt! Stranger in Town! Pelkissä nimissä olisi ainesta Elokuva-arkiston ”Pimeys kaupungin reunalla”-teemaviikkoon. Del Shannonin lyhyt loistokausi koostui hiteistä, joissa ei mene hyvin. Runawayn vanavedessä listoille nousivat ”Hats Off To Larry” (kipeetä menoa) ja ”So Long, Baby” (aivan pimeetä). Seuraavana vuonna putki jatkui:”Little Town Flirt” (hieno nimi+”normaali” teksti, siis vapaalla Shannonin asteikolla). 1964 nähtiin listoilla hyväntuulinen Del Shannon – ”Handy Man” ja ”Do you wanna dance?” olivat tietysti cover-versioita. Loppuvuodesta Del palasi ydinosaamisalueelleen: ”Keep Searching” (nuoripari karkumatkalla) ja ” Stranger in Town” (nuoripari karkumatkalla jälleen) jäivät viimeisiksi suurteoksiksi.

”Runaway” on varsinainen musiikillinen koukkukokoelma. A-osan mollissa kulkevan johdannon päätyttyä Shannon ja Crook pamauttavat ensimmäisen tavaramerkkinsä ilmoille: muutetaan H-molli H-duuriksi ja katso! Jotain tapahtuu! Taivas aukeaa! Ja vielä huimempaa: sen sijaan, että tekstissä viriäisi toivon kipinä tms., alkaa tietysti sataa! Rain, tears, pain, misery! Rumpujen ylimaallista pauketta kohdassa ”And I wonder, wah wah wah wah wonder” pitäisi jokaikisen musikantin a) lainata b) kutsua delshannon- tai runawaykompiksi. Ja wah-wah-wonder ja heti perään why-why-why vedetään tietty suvereenisti falsetissa. Elokuvan ”Karkulainen” tässä vaiheessa katsoja haukkoo jo henkeään, mutta ohjaajat pistävät uuden vaihteen silmään: Kaikkien Aikojen Analoginen Syntetisaattorisoolo, olkaa hyvät! Pelkällä soundillakin olisi jo menty vaikka minne, mutta kun se melodiakin on epätoivoa, pimeyttä, sadetta, kyyneleitä ja…öö…tuskaa! Soolon jälkimmäinen puolisko on kiikun kaakun hyvän maun rajoilla, mutta siitähän melodraamassa on kyse.

Kun tehdas oli saatu käyntiin, niin ei muuta kuin hyvistä raaka-aineksista uusia hittejä: ”Hats Off To Larry”. Hip hurraa Lauri! Hieno mies, kun jättää sinut! Niin kuin sinä jätit minut! Jipii! Laulakaa mukana! Klassinen Roy Orbison-intro ja heti perään urut saavat taas hyvin peliaikaa. ”So Long, Baby”: hyvästi vaan, senkin pettäjä! Ja ihan vaan tiedoksi: mä petin sua ensin! Ja musikantit kadehtikoot koukkua nimeltä: tau-ko. ”Pikkukaupungin Flörtti” on aivan Teuvo Tulio-kamaa: kuvitelkaa Pirkko Mannola kerrankin suttuisen hottina. Ja huoli pois: falsettia piisaa.

(”Handy Man” ja ”Do you wanna dance?” sivuutettakoon tässä yhteydessä ammattimiehen varmoina suorituksina. Vaikea uskoa, että Charlesilla ihan noin hyvin menisi. Sattuuhan sitä.)

”Keep Searching” ja ”Stranger in Town”. Sama tilanne molemmissa: tässä ollaan karussa babyn kanssa, syyllä ei nyt ole juuri hitonkaan väliä, ne aikoo napata meidät! ”Keep Searchingin” urkusoolo on täydellinen, ”Strangerissä” on ”Runawayn” mollista-duuriin-heitto ja kun ajassa 1:54 kajahtivat Vähän Isommat Rummut ja: ”Another town, One more mile, We’ll be free, for a while” maailman nuoriso tiesi ihan just miltä se tuntuu!

Miksi useimpien taiteilijoiden piehtarointi epätoivossa, sateessa ja pimeydessä on vain ankeaa ja noloa? Miksi Jason Isbellin ”Traveling Alone” tai Gaslight Anthemin ”Here’s Looking At You, Kid” eivät ole? Eiväthän KAIKKI melodraaman mestarit voi pohjimmiltaan olla surureunaisia? Charles Westover ainakin oli. Kun hän kuoli 8.2. 1990, muistan lukeneeni lehdestä, että kuolinsyynä oli ”metsästykseen liittyvä onnettomuus”. Nykyään sanotaan itsemurha.

Runaway:

Elvis: Runaway live 1970:

https://www.youtube.com/watch?v=xTEqaQ90wi4

-Elvis luistaa falsetit ja tuttuun tyyliinsä ei ihan osaa sanoja.

Hats Off To Larry:

https://www.youtube.com/watch?v=Xk_FR3341bA

So Long, Baby

https://www.youtube.com/watch?v=03bunhSRoUc

Little Town Flirt

https://www.youtube.com/watch?v=IiZ__BAWRk4

-Huomaa iskelmätähtien helmasynti: teksti kuin teksti, aina voi hymyillä. Ja tanssitytöt pitää olla!

Keep Searching

https://www.youtube.com/watch?v=VYJvoDJCW0A

-Ja taas on vaikeeta kuunnella mitä itse laulaa. Kun on maailman suurin kitara ja kaikki!

Stranger In Town

https://www.youtube.com/watch?v=-fNca3JgfeY

-Aika komee takki. Ja elokuvatähden naama. Ja ihan taas melkein pilataan teksti.

Cover-versioita on tehty suunnilleen yhtä vähän kuin Roy Orbisonin tuotannosta. Samasta syystä.