Rock’n’roll kuolee jälleen!

Olen 65-vuotias mies, nainen tai joku muu. Synnyin lokakuussa 1955 syvällä alhaalla Louisianassa. Räyhään ja pauhaan treenikämpillä, soittoruokaloissa ja studioissa. Välillä touhuan kaiken maailman areenoilla ja stadioneillakin, mutta noissa kinkereissä on vähän liikaa porukkaa, joka tulee katsomaan spektaakkelia eikä minua.

Tässä Kelaa-korttini.

Minua nuoremmat toimijat ovat kautta aikojen levittäneet huhua, jonka mukaan Iso R olisi kuollut. Heillä on ehkä hiukan korkea käsitys omasta havainnointikyvystään tai poikkeuksellinen kyky katsoa muualle, kun koko lailla paljon ravistelua on menossa. Voihan syynä olla sekin, että on huisin jännää käyttää Isoja Sanoja, kuten ROCK, ROLL ja KUOLLUT.

Teen tässä nyt selväksi, että en ole kuollut, vaan sytyttelen tässä juuri pianoani tuleen ja käyn sen jälkeen ostamassa neljä piukkaa nahkatakkia. Huomenna osallistun Idolsiin tai Voiceen ja vedän kaikkia turpaan! Höyhenellä.

Buster Keaton katsoo

Buster juoksee, Buster kaatuu, Buster nousee, talo kaatuu. Buster kohauttaa olkiaan niin vähän kuin on ylipäänsä mahdollista ja jatkaa matkaa. Mykät komediat ovat todella kovaäänisiä – autot törmäilevät, poliisipillit soivat  ja jotain arvokasta tavaraa hajoaa ihan kohta. ”Ruutia, räminää ja rakkautta”, ”Kovaa kyytiä ja kaunokaisia”, siinäpä svengaavia nimiä elokuville.

Keatonin jokamieshahmo suhtautuu kaikkeen kaaokseen ympärillään stoalaisen tyynesti. Hän katsoo niin kuin vauvat, vanhukset ja koiranpennut katsovat; ”Tällä kertaa meni näin.” Keatonin tyyneydessä ei ole tippaakaan yritystä näyttää coolilta. Hän vain katsoo ja me kyllä tiedämme miltä tuntuu. 

Joseph Frank Keaton (1895-1966) päätyi pitämään naamansa peruslukemilla perehdyttyään stoalaiseen tyyneyteen, no-teatteriin ja zen-buddhismiin. Hän pohti ankarasti ihmisen eksistentiaalista yksinäisyyttä ja voimattomuutta Kohtalon edessä. Ei vaiskaan – harva kolmevuotias ehtii tuollaisia miettiä. Buster kaatuili vanhempiensa vaudeville-esityksissä ja vanhemmat huomasivat, että juniori irrottaa parhaat naurut passikuvakatseella. Käytännöllinen valinta, joka toimi koko uran ajan.

Jotkut tuottajat hämääntyivät Keatonin ”vakavuudesta” ja ajattelivat, että noin komea mies voisi yhtä hyvin esittää draamaakin. Ei mennyt hyvin. ”I gotta do some sad scenes. Why, I never tried to make anybody cry in my life! And I go ´round all the time dolled up in kippie clothes – wear everything but the corset…can’t stub my toe in this picture nor anything! Just imagine having to play-act all the time without ever getting hit with anything!”

Jos ”vanhojen” ja ”vanhanaikaisten” ”mykkä”elokuvien katsominen tuntuu ylivoimaisen työläältä, tässä oiva vihje: katso. 

Kiva henkilö saa paikan

yhtyeessä E Street Punks. Soitamme punk’n’soul’n’rock’n’rollia aikuisille. Edellytämme huumorin- ja Springsteenintajua. Pianon ja Hammond B3:n soittotaito katsotaan eduksi. Tarjoamme pienen talon edut ja mahdollisuuden elää rock’n’roll elämää 24 tuntia vuodessa. Toimimme pääkaupunkiseudulla.

Yhteys: heko@heureka.fi tai 0409015267/Heko

Tässä pianissimoesimerkkejä.

Single julkaistu ja seuraava

äänittyy. ”Heitä hyvästit Tavastialle” on kaikkialla paitsi levykaupan laarissa ja listoilla. Vanhanaikaiset soinnut ja notkeasti soljuva suomen kieli luovat kokonaisuuden, jota kuvannevat osuvimmin ilmaisut ”springstiinahtava” ja ”taas tätä”. Lisää ”sitä” tehdään lauantaina, kun äänitykset jatkuvat. Sen verran biisistä, että siinä on kolme kovan luokan vierailijaa ja sen nimessä on ”Rock’n’roll”. Vanhanaikaiset soinnut ja soljuva suomen kieli luovat kokonaisuuden, jota kuvannevat osuvimmin ilmaukset ”ramoniaaninen”, ”hiukan nyyjookdollsahtava” sekä ”taas tätä”.

Videoideoita ja sattumia

Heitä hyvästit Tavastialle oli pari vuotta sitten käännös Billy Joelin biisistä ”Say Goodbye to Hollywood”. Ylivoimaisen version teki Ronnie Spector & E Street Band (https://www.youtube.com/watch?v=yascVLup7FI) vuonna 1977.

Käännös lähtikin lapasesta ja tarina alkoi ihan itse kertoa itseään. Hollywoodista tuli Tavastia helposti, mutta yht’äkkiä olinkin kertomassa omaa kitaristinelämäntarinaani. Sitten tarvittiinkin vain pari uutta sointua.

Keväällä päätettiin kuvata video tyhjällä Tavastialla, niin että ”projisoidaan jotain sinne seiniin ja lattiaan”. Kesällä kun kyselin mahdollisia kuvauspäiviä, sain Tavastian johdolta vastauksen, ”voitte tulla esim. milloin vaan.” Korona.

Elokuussa piti keksiä mitä projisoidaan. Soitin Kuivalaisen Antille ja kyselin Tavastia-dokumentin julkaisusta ja mahdollisesta videomme yhdistämises-tä siihen. Antti kertoi, että eipä ole 2020 paljoa kuvattu ja ettei dokkari valmistu synttäreihin mennessä. Korona.

Antti kyseli ideastamme ja ehdotti projisointia kankaaseen -hyvä ehdotus olikin. Sitten tuli puheeksi se projisointi…olin ajatellut pyytää Antilta hyvää kuvaa, mutta eipä ollut mitä pyytää. Antti yhdisti minut Jari Flinckiin, jolla onkin vain noin miljoona keikkakuvaa. Ja naps, siinähän se sitten onkin.

Tykki keskilattialle, kangas alas ja bändiä kuvataan vain takaa. Laitoimme kaksi kameraa tolpannokkaan ja yhden Laurin käteen. Vedimme biisin kymmenen kertaa läpi ja lähdimme kahville.

Rahaa meni tuollainen hollywoodilainen 52000 senttiä.

1. Et voi voittaa 2. Et voi päästä tasoihin 3. Et voi luovuttaa.

On ollut vilkasta.

Vuonna 1985 vilkas bänditoiminta ei sisältänyt videoiden ja radio-ohjelman tekoa, live-netti-TV:lähetyksiä eikä FB-päivityksiä. Ainoa, mitä päiviteltiin, oli menestyvien bändien huonous.

Neuvostoliiton (!) vedellessä viimeisiään, bändit lähinnä treenasivat, keikkailivat ja levyttivät.

Nyt on aika keskittyä levyttämiseen. 30 biisistä valitaan 18, joista tehdään demot ja levylle asti päässee 10-12. Toki ennen demotusta puristamme kaikista biiseistä löysät pois. Mutta ennen kuin voi puristaa löysiä pois, täytyy tietty soittaa ja laulaa paremmin. Ja sitähän voi treenata!

cdesp

Tammikuun keikat ovat siis viimeiset pitkään aikaan.

Näinkin tehdään biisi: otsikko eli ”Ginsbergin teoreema” on laadukas parodia termodynamiikan pääsäännöistä. Runoilija Allen Ginsberg julkaisi sen vuonna 1975. Mutta kas, Charlie Smalls sävelsi nuo sanat jo vuonna 1974 musikaaliin The Wiz. Silloin ne kertoivat mustien mahdollisuuksista Yhdysvalloissa. Luulin pitkään, että ne kertovat ihan vaan elämästä, kaiken merkityksestä ja varsinkin sen etsimisestä. Sitten harhaluulin, että kyseessä on tieteellisen tutkimuksen motto. Vihdoin ja viime viikolla tajusin, että tämä luettelohan kertoo rock’n’rollista – ikinä ei oo hyvä, mutta on pakko vatkaa!

Tuossahan sitä jo onkin niin paljon kerroksia, että siitä voisi tehdä biisin. Sen nimeksi tuli Et voi luovuttaa.

E Street Punks Tavastia 14.9.2017

E Street Punks valokuvina

Managerimme Riikka Koksu on kunnostautunut valokuvauksen saralla.

E Street Punksin kuvat on nähtävillä tammikuussa Jukka Male museossa sekä Rikhardinkadun, Tapiolan ja Sellon kirjastossa. Helmikuussa kuvat on nähtävillä Malmin ja Tikkurilan kirjastossa.

E Street Punks esiintyy Oma tila -valokuvanäyttelyn avajaisissa akustisesti. Avajaiset 9.1.2018 klo 18 Kaapelitehtaalla, Jukka Male museossa. Kaikille avoin tilaisuus, vapaa pääsy. Tervetuloa!

Lue lisää täältä.