Voi sen näinkin tulkita

The Duke:

On olemassa ihmisiä, jotka kuuntelevat musiikkia. Jotkut meistä tanssivat keittiössä, lumoutuvat melodian kauneudesta ja haukkovat henkeään kun harmoniat oikein osuvat kohdilleen. Jotkut kuuntelijat ovat kiinnostuneita jopa laulujen sanoista. Muut sitten kuulostelevat kivaa musaa. Siis kaikkea hyvää, ei mitään huonoa. Sellasta mukavaa, hyvin tehtyä, missä on kiva rytmi.

Kuuntelija päättää, mistä laulu kertoo. Tarina voi olla sama kuin tekijän päässä. Tämä ei ole tietenkään mitenkään välttämätöntä. Kerron tässä muutamista teksteistämme, koska voihan sen näinkin tulkita.

AINOA

Kun suru iski, tuntui siltä, että olen ainoa, jolle on käynyt näin. Järki sanoi, että en varmasti ole. Viis järjestä, siltä TUNTUU. V.A. Koskenniemi sanoi jo 1918: ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”. Roy Orbisonin ”Only One” (CD: Mystery Girl) on hyvä laulu aiheesta.
Suomensin sen ja ajattelin tarjota Agentsille. Jotenkin en muistanut – ja sittenhän se Kääriäinen vaihtoikin maisemaa. Palasin tekstin pariin myöhemmin ja aloin säveltää. Yritin tehdä edes sävellyksellä eroa Orbisonin biisin, mutta sehän nyt ei tietenkään onnistunut.

Teksti luettelee tilanteita, joihin surun runtelema ihminen tahtomattaankin joutuu. Vähän pihalla, haluaisi olla muualla –missä muka? Tähän ei tullut kertosäettä, koska sanat loppuivat.
Pistettiin soolo. Se oli hyvä ajatus. Sovittiin heti kättelyssä, että ei sovita kauanko soolo kestää.
Se loppuu niin kuin itku loppuu.

dukedown

Eli aika usein näin.

HÄMEENTIE

Kaupungilla liikkuu ihmisiä, joita olen rakastanut. Kun heihin törmää, tulee mieleen, että pitäisi jotenkin, jotain…öö…siis hei moi? Vaikea olla niin kuin ei tuntisi (siihenkin on kyllä joskus syytä, ainakin toisella), vaikea sanoa mitään järkevää. Viihdeteollisuus opettaa käyttäytymään hassun kömpelösti, koska amerikkalaiset nyt eivät vaan voi kävellä ohi ja nyökätä.

Teksti alkoi iskevästä sanasta. Sävellys vaati toistettavan rivinlopun. Rallattelin menemään: ”What-I-do?”, ”Rakkau-des-ta”, ”Böbon Striit”, ”Eteen-PÄIN!” Näitä tuli liukuhihnalta, mutta mikään ei vaan sytyttänyt. Ammattitekstittäjät ratkaisevat tämän ongelman tekemällä vaan. Me muut laitamme asian lepäämään ja luotamme siihen, että kyllä se sieltä tulee, kun ei tee mitään. Näin kävi.

”7:15 jälleen mua vie, HÄMEENTIE”. Siinähän se on. Kokeilin muitakin kulkuväyliä, mutta useimmiten ensimmäinen on paras. Jostain kumman syystä yritin taas väen vängällä saada riimejä joka väliin. Tähän vaivaan helpottaa Dave Lindholmin kuuntelu. Ja sittenhän se tarina kirjoittikin itsensä. Sankarimme joutuu töiden takia sahaamaan edestakaisin niillä kulmilla, missä kaikki tapahtui.

OLISITPA TÄÄLLÄ

Vaikka kuinka vastustankin jossittelua, haikailua ja konditionaalin käyttöä, tätä ajatusta on vaikea väistellä.
Kaikki vanhemmat eivät ehdi isovanhemmiksi. Tässä se on rytmisyistä vuodesta kiinni. Oikeasti väliä oli vuosi ja 7 kuukautta. Ja vuosi ja 6 kuukautta. Molempien kirjoittaminen tähän olisi ollut jo liikaa.

TÄÄ ON KAIKKI TÄSSÄ

Nykyisen tutkitun tiedon mukaan näin on. Jos ei sitä kestä, niin paras juosta kännissä kirkkoon. Magneettiranneke viuhuen.

Mainokset