E Street Punks -elämää

Juhana

Itse ymmärrän The Duken keksimän nimemme ja koko bändimme tarkoituksen näin:

Tämä ei ole _puNk_bändi. Sana ”punks” nimessämme tarkoittaa enemmän sanaa ”tyyppi”, ”hemmo”, ”heppu”. ”E Street Punk” on soittajahemmo, joka haluaa tehdä isoa, tarinallista musiikkia, johon taas tuo ”E Street” viittaa. Tuskin tarvinnee kenellekään tarkemmin selittää tätä kumarrusta Bruce Springsteenin suuntaan.

Bändimme nimestä, avaa linkki: Tässäpä hauska sattuma USA:sta!

Tuon baltimorelaisen lehden juttu siis ilmestynyt 23.9. 2014, me suomalaiset E Street Punks:ithan aloitimme tämän bändin tammikuussa 2014.

Ihmeellinen sattuma, että joku muukin ajattelee muualla, ja vieläpä aika kaukana Suomesta, että on olemassa ”E Street Punk”-ihmisiä.

”E Street punk” -heppu haluaa pitää Asenteen isolla A:lla musiikissa mukana. Sen asenteen, että tehdään itse ja itselle. Hienoa, jos joku muukin kuulee ja tajuaa, mutta se ei ole se pointti.

Omasta puolestani pointtimme on, että meillä on loistava bändi ja loistavia biisejä, joita aikuiset miehet kokoontuvat treenaamaan vähintään viikottain ja nauttivat siitä. Musiikissamme on aineksia ihan punkrockista, tietysti. Mutta niinpä tässä musiikillisessa keitoksessamme on monesta muustakin genrestä mausteita ja soppalihaakin mukana.

Kaikki nämä musiikilliset vaikutteet yhdistettyinä järkeviin ja osuviin sanoituksiin meidän aikuisten ihmisten elämästä luo sitten uutta, ”E Street Punks”-merkkistä musiikkia, joka soi välillä hiljaa ja lähes akustisesti ja välillä se surffaa särövallin päällä Mikon takoessa eläimellistä komppia rummuillaan. Seuraava biisi voikin sitten olla soitoltaan näennäisen kepeää rockiskelmää, lyriikkapuoli onkin sitten jo muuta. Tästä esimerkkinä The Duken biisi ”Olisitpa täällä”.

E Street Punks menosta ja muusta:

Vaikka The Duken ”Perusasioihin”-biisissä laulankin ”….aika katella paraatia ja olla hinkumatta mukaan…” ja ”…ei enää gaalajuhlia eikä otsikoita…” niin tarkoituksenamme ei kuitenkaan ole ehdoin tahdoin jäädä marginaaliin ja soittolistojen ulkopuolelle.

Kyllä ESP:n fokus on saada näitä aikuisten toisille aikuisille tekemiä biisejä laajempaan levitykseen ja kuunteluun. Mutta siihen paraatiin ei pungeta ja ängetä väkisin mukaan, vaan mennään omilla ehdoillamme: Musiikki edellä. Parhaamme tekemällä, sydän ja pää mukana, ehkäpä leijuen korkealla, mutta jalat maassa. Jos se, mitä teemme ja miten sen teemme, ei riitä siihen paraativaunuun nousemiseen niin ei sitten. Siitä huolimatta treenaamme ja soitamme sisäisen 17-vuotiaan innollamme.

Juhana Golden Classics

Keikoista:

Tämä ajatus on suoraan The Duken, juteltiin asiasta joskus ja hän sanoi näin: ”Jokainen keikka vedetään niinkuin se olisi viimeinen, koska joskus vielä se jokin keikka sitten _on_ se viimeinen. Sitä ei vaan välttämättä tiedä etukäteen, että ”Nyt soitan viimeisen keikkani”. Saattaa tietysti olla, että sen tietääkin, moni artistihan tekee joskus sen ”Ihan Kaikkien Aikojen viimeisen Keikkansa” ja ilmoittaa sen etukäteen. Mutta jos sitä ei siis tiedä, niin kyllä voisi ns. sylettää, kun olisi soittanut keikan sellaisella virkamiesasenteella ”kunhan-tässä-ny-vähän-skulailen, koskas-tää-keikka-muuten-loppuu-jaahans-tulikos-se-yksi-leffa-huomenna-telkkarista” – ja se olisikin sitten Se Viimeinen.”

Voiko asiasta osuvammin sanoa? Siksi tulen – ja muut varmaan myös – jatkossakin esiintymään lavalla kaikkeni antaen ja täysillä vetäen.

Meidän energinen lavashowmme ei ole mikään harjoiteltu juttu, show tulee spontaanisti. Lavalla en ajattele arkielämän ajatuksia, en ajattele olevani perheenisä ja vastuullinen veronmaksaja jne. En ajattele oikeastaan mitään. Annan mennä. Sisälläni asuva showmies pääsee vapaaksi, kun lyön ensimmäisen soinnun kitarastani. Meillä on tällainen ”We is ESP”-slogan sisäisessä käytössämme ja näin me teemme asiat, koska haluamme. Koska ”Tää on kaikki tässä” – ja nyt. Sellaista ”sitku”-elämää, jossa ajatellaan että ”sitku mä oon xxxxx ja mulla on xxxxx niin kyllä menen ja xxxxx” (x:n paikalle kukin sijoittakoon hyväksi katsomansa muuttujan tuohon elämänyhtälöön) ei kannata elää, sillä: ”...pieni pilkahdus pimeässä, lähetys on päättymässä, täältä tähän…..nauretaan vähän”.

Eli ei tämä niin vakavaa ole, musiikkia vain, kuten Mikko sanoi joskus. Ja on oikeassa. Hyvää lopputalvea ja kevään odotusta!

Mainokset