Illan pitkä elokuva 3 minuutissa

The Duke:

Charles Westoverista tulisi tähti. Hän osasi säveltää, sanoittaa, sovittaa, laulaa ja soittaa. Puuttui vain yksi häikäisevä biisi ja tähdelle sopiva nimi. The Moonlight Ramblersin kitaristina – ei mihinkään, The Big Little Show Bandin laulajana nimellä Charlie Johnson – ei vieläkään mihinkään. Mutta heti kun muokkaa etunimen Cadillac Coupe de Villestä ja ottaa sukunimen tutulta painijalta, niin alkaa tapahtua. Del Shannon nyt vaan KUULOSTAA oikealta. Rolssi Ukkola! Rellu Grön!

The Big Little Show Bandin Max Crook oli jo vuonna 1959 aitoon Pelle Peloton-henkeen rakentanut Musitron-nimisen analogisen syntetisaattorin. Alkuvuodesta 1961 puoli maailmaa kutsui sitä varmaankin nimellä ”se oudonkuuloinen urku”, kun ”Runaway” (Shannon-Crook) pamahti listojen kärkeen ja rock’n’rollin peruspilariksi.

Del Shannon! Runaway! Little Town Flirt! Stranger in Town! Pelkissä nimissä olisi ainesta Elokuva-arkiston ”Pimeys kaupungin reunalla”-teemaviikkoon. Del Shannonin lyhyt loistokausi koostui hiteistä, joissa ei mene hyvin. Runawayn vanavedessä listoille nousivat ”Hats Off To Larry” (kipeetä menoa) ja ”So Long, Baby” (aivan pimeetä). Seuraavana vuonna putki jatkui:”Little Town Flirt” (hieno nimi+”normaali” teksti, siis vapaalla Shannonin asteikolla). 1964 nähtiin listoilla hyväntuulinen Del Shannon – ”Handy Man” ja ”Do you wanna dance?” olivat tietysti cover-versioita. Loppuvuodesta Del palasi ydinosaamisalueelleen: ”Keep Searching” (nuoripari karkumatkalla) ja ” Stranger in Town” (nuoripari karkumatkalla jälleen) jäivät viimeisiksi suurteoksiksi.

”Runaway” on varsinainen musiikillinen koukkukokoelma. A-osan mollissa kulkevan johdannon päätyttyä Shannon ja Crook pamauttavat ensimmäisen tavaramerkkinsä ilmoille: muutetaan H-molli H-duuriksi ja katso! Jotain tapahtuu! Taivas aukeaa! Ja vielä huimempaa: sen sijaan, että tekstissä viriäisi toivon kipinä tms., alkaa tietysti sataa! Rain, tears, pain, misery! Rumpujen ylimaallista pauketta kohdassa ”And I wonder, wah wah wah wah wonder” pitäisi jokaikisen musikantin a) lainata b) kutsua delshannon- tai runawaykompiksi. Ja wah-wah-wonder ja heti perään why-why-why vedetään tietty suvereenisti falsetissa. Elokuvan ”Karkulainen” tässä vaiheessa katsoja haukkoo jo henkeään, mutta ohjaajat pistävät uuden vaihteen silmään: Kaikkien Aikojen Analoginen Syntetisaattorisoolo, olkaa hyvät! Pelkällä soundillakin olisi jo menty vaikka minne, mutta kun se melodiakin on epätoivoa, pimeyttä, sadetta, kyyneleitä ja…öö…tuskaa! Soolon jälkimmäinen puolisko on kiikun kaakun hyvän maun rajoilla, mutta siitähän melodraamassa on kyse.

Kun tehdas oli saatu käyntiin, niin ei muuta kuin hyvistä raaka-aineksista uusia hittejä: ”Hats Off To Larry”. Hip hurraa Lauri! Hieno mies, kun jättää sinut! Niin kuin sinä jätit minut! Jipii! Laulakaa mukana! Klassinen Roy Orbison-intro ja heti perään urut saavat taas hyvin peliaikaa. ”So Long, Baby”: hyvästi vaan, senkin pettäjä! Ja ihan vaan tiedoksi: mä petin sua ensin! Ja musikantit kadehtikoot koukkua nimeltä: tau-ko. ”Pikkukaupungin Flörtti” on aivan Teuvo Tulio-kamaa: kuvitelkaa Pirkko Mannola kerrankin suttuisen hottina. Ja huoli pois: falsettia piisaa.

(”Handy Man” ja ”Do you wanna dance?” sivuutettakoon tässä yhteydessä ammattimiehen varmoina suorituksina. Vaikea uskoa, että Charlesilla ihan noin hyvin menisi. Sattuuhan sitä.)

”Keep Searching” ja ”Stranger in Town”. Sama tilanne molemmissa: tässä ollaan karussa babyn kanssa, syyllä ei nyt ole juuri hitonkaan väliä, ne aikoo napata meidät! ”Keep Searchingin” urkusoolo on täydellinen, ”Strangerissä” on ”Runawayn” mollista-duuriin-heitto ja kun ajassa 1:54 kajahtivat Vähän Isommat Rummut ja: ”Another town, One more mile, We’ll be free, for a while” maailman nuoriso tiesi ihan just miltä se tuntuu!

Miksi useimpien taiteilijoiden piehtarointi epätoivossa, sateessa ja pimeydessä on vain ankeaa ja noloa? Miksi Jason Isbellin ”Traveling Alone” tai Gaslight Anthemin ”Here’s Looking At You, Kid” eivät ole? Eiväthän KAIKKI melodraaman mestarit voi pohjimmiltaan olla surureunaisia? Charles Westover ainakin oli. Kun hän kuoli 8.2. 1990, muistan lukeneeni lehdestä, että kuolinsyynä oli ”metsästykseen liittyvä onnettomuus”. Nykyään sanotaan itsemurha.

Runaway:

Elvis: Runaway live 1970:

https://www.youtube.com/watch?v=xTEqaQ90wi4

-Elvis luistaa falsetit ja tuttuun tyyliinsä ei ihan osaa sanoja.

Hats Off To Larry:

https://www.youtube.com/watch?v=Xk_FR3341bA

So Long, Baby

https://www.youtube.com/watch?v=03bunhSRoUc

Little Town Flirt

https://www.youtube.com/watch?v=IiZ__BAWRk4

-Huomaa iskelmätähtien helmasynti: teksti kuin teksti, aina voi hymyillä. Ja tanssitytöt pitää olla!

Keep Searching

https://www.youtube.com/watch?v=VYJvoDJCW0A

-Ja taas on vaikeeta kuunnella mitä itse laulaa. Kun on maailman suurin kitara ja kaikki!

Stranger In Town

https://www.youtube.com/watch?v=-fNca3JgfeY

-Aika komee takki. Ja elokuvatähden naama. Ja ihan taas melkein pilataan teksti.

Cover-versioita on tehty suunnilleen yhtä vähän kuin Roy Orbisonin tuotannosta. Samasta syystä.

Mainokset